Tervetuloa!

Hyvinkään Partiotuki ry:n päämääränä on tukea monipuolisesti hyvinkääläistä partiotoimintaa ja on kaikkien partiolippukuntien yhteinen tukiyhdistys.

Partio on vapaaehtoistoimintaa, jossa nuoret mahdollistavat itse ison osan toiminnasta. He tarvitsevat kuitenkin aikuisia tuekseen monin eri tavoin. Rahallisen tukemisen lisäksi tai sen tilalla voit myös antaa aikaasi nuorten tukemiselle. Lippukunnat kaipaavat aikuisia tuekseen vaikkapa saunan lämmittäjiksi retkelle tai uuden taidon opettajaksi kokoukseen tai leirille.

”OLEN TUKEVA” Hyvinkään Partiotuki ry:n toiminta

Hyvinkäällä on noin 450 partiolaista neljässä eri paikallisyhdistyksessä eli lippukunnassa. Hyvinkään Partiotuen jäsenistö koostuu vanhoista partiolaisista ja partiolaisten vanhemmista sekä muuten toiminnasta kiinnostuneista tahoista.

Tärkein tukimuoto on retkikämppien Usmituvan ja Pikkuhukan ylläpito. Molemmat kiinteistöt sijaitsevat lähellä Hyvinkään keskustaa, kuitenkin luonnon keskellä Usmin alueella. Hyvinkääläiset lippukunnat voivat käyttää Partiotuen kiinteistöjä retkien ja leirien järjestämiseen oman hinnastonsa mukaisesti.

Partiotuki tukee myös partiojohtajakoulutukseen osallistumista ja palkitsee vuosittain ansioituneita ryhmien johtajia stipendillä.

Iso osa partiotuen aktiivitoiminnasta koostuu kämppien huollosta ja kunnossapidosta talkootyönä. Polttopuiden pilkkominen, siivous, seinien maalaus tai saunan lauteiden uusiminen sujuu mukavasti isommalla joukolla. Usmitupa ja saunarakennus ovat saaneet talkootyönä mm. uudet katot. Talkoisiin mahtuu mukaan kaikki ja toivotammekin tervetulleiksi myös uudet talkoolaiset!

Kuvia syystalkoista

Facebook